Mikä valokuvakeskus?

Valokuvakeskus Peri on vuonna 1987 perustettu, kaikille avoin valokuvataiteen kohtaamispaikka.

Perin galleria ja toimisto sijaitsevat Turussa Wäinö Aaltosen museon rakennuksessa. Galleriassa esitetään vuosittain kymmenkunta valokuvanäyttelyä ja niihin on aina vapaa pääsy. Näyttelyiden yhteyteen järjestetään taiteilijavetoista oheisohjelmaa ja työpajoja sekä aiheeseen liittyviä luentoja ja keskustelutilaisuuksia. Esillä olevat taideteokset ovat pääsääntöisesti myynnissä, hinnat löytyvät teosluettelosta.

Valokuvakeskus Peri ry:n tarkoituksena on edistää ja tehdä tunnetuksi valokuvausta taiteellisen ilmaisun muotona sekä toimia valokuvaajien ja kaikkien valokuvataiteesta kiinnostuneiden henkilöiden yhdyssiteenä. Yhdistyksen jäsenistössä on noin 130 valokuvan ammattilaista, tutkijaa ja harrastajaa. Jäsenetuihin kuuluuvat mm laaja, 600:n teoksen valokuva-aiheinen kirjasto, lainalaitteita sekä alennushintoja kuvapalveluihin ja erikoistyöpajoihin.

 Valokuvakeskukset Suomessa

Valokuvakeskukset ovat yhdistyksiä, jotka työskentelevät valokuvan, erityisesti valokuvataiteen näkyvyyden puolesta. Perin lisäksi Suomessa toimii tällä hetkellä yhdeksän muuta valokuvakeskusta:

Helsingissä toimii lisäksi valokuvagalleria Hippolyte, jota ylläpitää Valokuvataiteilijoiden liitto ry.